11.8.2014

Gangut 2014 regattaa Airistolla

Su 3.8.2014, Airisto

Gangut 2014 regataan osallistuneet 30 laivaa/purjevenettä olivat lähdössä sunnuntaina
pois Turusta. Niiden oli tarkoitus muodostaa "purjeiden paraati" Airistolla iltapäivällä.

Me pyysimme muutamia ystäviä mukaan ja lähdimme kello 12 kotisatamasta pienelle
päiväretkelle Airistolle.
Miehistön vahvuutena oli neljä aikuista, viisi esiteini-ikäistä ja yksi iloinen tarhaikäinen.

Ajelimme ensin konevoimalla Ruissalon ympäri, lähinnä tarkoituksena katsella
Ruissalon mukavia maisemia. Pysähdyimme ASS:n edustalla olevaan tyhjään poijuun
syömään lounaaksi kalakeittoa.

Gangut regattaan osallistuneet pienet purjeveneet livahtivat ohitsemme täysin huomaamatta.
Päivän katselusaldona oli kaksi isoa purjelaivaa, jotka olivat toki hienon näköisiä.
Mistään purjeiden paraatista en kuitenaan puhuisi, tai ainakaan me emme sellaista nähneet,
vaikka siellä joukossa ajelimmekin.

Muuten oli kyllä erittäin kiva päivä - että ei siinä mitään, vaikka paraatia ei Airistolle muodostunutkaan.

Ruissalon reunalla tähystämässä laivoja.

Gangut 2014 regatta, venäläinen Shtandart

Laivoista kaikkein suurin, valkoinen Mir, tuli meidän ohi Ruissalon edustalla ja me ajelimme sen
rinnalla jonkin matkaa. Miehistö oli juuri nostamassa purjeita mastoon, yksi kerrallaan.

Gangut 2014 regatta - venäläinen Mir


Päästyämme takaisin Airistolle, päätimme ottaa pienen purjehduslenkin Airistolla,
koska tuuli oli sivultapäin ja ihan sopivalla voimakkuudella. Lisäksi osa vieraistamme
ei ollut koskaan ennen ollut purjeveneessä - olisihan se ollut aika noloa, jos vain
koneella olisi koko päivä ajettu.







Ilma oli kerta kaikkiaan upea - aurinko paistoi taivaan täydeltä ja taivas oli ihan sininen.
Hellettä ja lämpöä riitti iltaan saakka.

Kun palasimme Pansion kotisatamaan, lapset halusivat vielä uimaan. Siitä tulikin varsinainen
hyppysessio, kun intoutuivat hyppimään veneen reunalta mereen. Mukava sunnuntaipäivä :)


Yy-kaa-koo-HYPPÄÄ!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...