Siirto kotisatamaan - aurinkoa mutta kylmää

Sunnuntaina 3.5.2015 - Paraisilta Pansioon, siirto kesäpaikalle

Vappuviikonloppuna lauantai oli todella kylmä ja sateinen, joten jäimme tekemään
kotitöitä. Sunnuntaina onneksi säätieto lupasi koko päiväksi auringonpaistetta ja
sopivaa tuulta. Sunnuntaina meillä oli kuitenkin aikatauluhaaste, eli ehtiä kello 14
mennessä Turkuun, koska Benjamin oli menossa katsomaan tyttöystävän tärkeää
käsipallokisaa. Herätyskello soitti siis kello 7.00 ja tunnin päästä olimme jo autossa
valmiina lähtöön kohti Paraisten Venekeskusta. Bettina jäi kotiin, koska hänellä oli
yleisurheilun maastojuoksukisat Raisiossa.

Tankkasimme veneen vesitankit Paraisilla ennen lähtöä. Vesitankkeihin (etu ja taka)
menee niin paljon vettä, että piti oikein tarkistaa pariin kertaan, ettei sitä valu mihinkään
väärään paikkaan :) Webastoa yritettiin käynnistää monta kertaa, mutta se ei herännyt
talviunestaan. Sitä täytyy ryhtyä tarkemmin tutkimaan, ennen ensimmäistä yöreissua.

Kello 10 olimme valmiina lähtöön. Kone käyntiin ja köydet irti. Aurinko paistaa ihanasti,
mutta merellä oli todella kylmä!


Ajamme ensin kulman taakse, Airiston vierasvenesatamaan tankkaamaan, 200 eurolla saimme
reilut 120 litraa. Uudet veneilijöiden saunat näyttivät olevan valmiina odottamassa kesävieraita.
Tankkauksen jälkeen matka jatkui.



Airistolla syötiin vähän eväitä ja nautimme
meri-ilmasta, pitkästä aikaa.
Onneksi oli tarpeeksi lämpimät varusteet.
Tuuli oli todella kylmä ja nostimme sprayhoodinkin ylös tuulen suojaksi,
vaikka normaalisti pidämme sitä aina
matkan aikana alhalla.
Ajoimme koko matkan koneella Pansioon
saakka, jotta ehtisimme ennen kahta
satamaan.


Veljekset evästauolla.


Rantautuminen sujui talven jäljiltä hieman kankeasti. Tuuli puhalsi meidän laituripaikkaan
aika navakasti suoraa takaa ja toista takatolppaa jouduttiin apuvälineillä pyydystämään kiinni.
Onneksi ei mennyt sähläämiseksi, mutta vähän oli haparointia...

Pansiossa, tutulla paikalla, tavoite aikataulussa kello 13.30.
Toivottavasti pian ollaan täällä takaisin!

6 kommenttia:

  1. Lauantai oli tpsiaan aika kylmä päivä ja sunnuntainakin sai pukea neljä kerrosta lämmintä päälle. Mutta hienoa, että pääsitte merelle ja vene on nyt reissuvalmiudessa :)

    Luin silmät ymmyrkäisenä vesi-ja dieseltankkienne koosta. Kaminamin vesitankit ovat 50 l + 50 l ja dieseltankki samoin 50 l. Meillä se on painokysymys, mutta vaatii vähän järjestelyjä pidemmälle avomeritetkelle lähtiessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, me ei kyllä nopeudessa kisata - ollaan siellä etanasarjassa :) Tällä porukalla kuitenkin asumisen mukavuus on ykkönen ja Bavariassa se on erinomainen. "Minkä tiloissa voittaa, sen vauhdissa häviää..."
      Vesitankkeihin menee yhteensä 300 litraa ja siihen päälle vielä lämminvesivaraaja, jossa on luulisin noin 30 litraa.
      Terveisin Maarit

      Poista
  2. Tästä se kausi alkaa ! Alkajaisiksi olen muistanut teitä haasteella:
    https://proviantti.wordpress.com/2015/05/15/meidat-on-haastettu/

    VastaaPoista
  3. Hei, ai onko Airiston uudet saunat valmiit?! Hienoa! 😊 ihana valoisuus kuvissanne! Laitoin teille blogihaasteen tuulivie.blogspot.fi, mutta en taidakaan olla ainoa kuka teidät on haastanut 😊.

    VastaaPoista
  4. Hei, mukava lueskella blogianne. Valitettavasti meiltäkin lähtee haaste teille.... http://tahdenyhden.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Hei, mukava lueskella blogianne. Valitettavasti meiltäkin lähtee haaste teille.... http://tahdenyhden.blogspot.fi/

    VastaaPoista