28.8.2015

Iltasoitto Maisaaressa ja purjehduskuvia Airistolla

Perjantai 21.8.2015 - Turku kotisatama - Maisaari

Luvassa upeaa auringonpaistetta koko viikonlopuksi. Pääsimme taas lähtemään jo perjantaina
iltapäivällä neljän jälkeen Pansiosta, kohteena jälleen Maisaari. Elokuun illat pimenee niin
nopeasti, että meillä ei ole kovin montaa kohdevaihtoehtoa, joihin valoisan aikaan ehditään
perille. Ja Maisaaressa on eniten tekemistä koko porukalle.

Vesi on muuten nyt todella alhalla, noin 35 - 40 cm normaalia alempana. Pansion ränni on
aika matala jo muutenkin, mutta nyt kaiku näyttää huomattavan matalia lukemia...



Maisaaren laituri oli täynnä veneitä. Kaikki kynnelle kykenevät olivat liikkeellä,
koska viikonlopuksi oli luvattu upeat kelit.




Lauantai 22.8.2015 - aurinkoinen päivä Maisaaressa

Veneilyviikonlopuissa ihan parhaat hetket on aamupala ulkona sitlootassa - jos aurinko paistaa
ja on tyyntä ja lämmintä. Ihan niin kuin nyt oli!









Lauantailounaaksi saimme sushia! Nam, nam, odotimme vesikielellä!
Sushia valmistui niin paljon, että lähellä oli taas sushiähky...





Minä odottelin sushin valmistumista riippukeinussa... ei huono päivä ollenkaan :)




Illalla pojat ajoivat taas kauko-ohjattavilla veneillä, joista onkin riittänyt iloa koko kesän.
Ja ihme kyllä, molemmat veneet ovat säilyneet ihan ehjinäkin.



Iltasoitto kello 21.00

Laiturissa oli musikaalinen veneilijä, joka soitti kello 21.00 aivan upean iltasoiton,
lipunlaskun merkiksi. Iltasoitto auringonlaskiessa kuulosti kertakaikkiaan upealta!







Sunnuntai 23.8.2015 -  Maisaari - Airiston Vierasvenesatama - Turku

Lähdimme Maisaaresta aamupäivällä ajelemaan kohti Airiston vierasvenesatamaa.
Meidän täytyy tankata vettä valmiiksi tankkeihin, seuraavaa viikonloppua ajatellen,
ja Airisto on sopivan etäisyyden päässä. Samalla jäimme valmistamaan lounasta,
ennen kotimatkaa.



Tuuli on lähes olematon, joten siirryimme konevoimalla Maisaaresta Airistolle.

Airistolla
(Terveisiä Terolle, jos luet tätä, käytiin tarkistamassa teidän vene tuolla takana).


Airistolla tapasimme moottoriveneilevät kaverimme Mikan ja Annen, jotka lupasivat napata
meistä muutaman purjehduskuvan Airistolla kotimatkalla. Muuten hyvä, mutta tuuli oli
aivan olematon (lisäksi myötäinen), joten ei kovin vauhdikkaita kuvia tullut,
mutta muuten kivoja!

Kuvaussession ja poseerauksen jälkeen purjeet pakattiin pois ja kotimatka taittui tyynessä,
aurinkoisessa säässä konevoimalla.









Voi kun nämä auringonpaisteiset merifiilikset saisi purkkiin talven varalle!

Bastian leikki ja touhusi koko kotimatkan. Yläkuvassa pikku Tassu-koiralla on asuntovaunu ja
mökki. Alakuvassa punotaan kuminauhasysteemillä käsikoruja.



Saavumme kotisatamaan sunnuntaina illan suussa...





4 kommenttia:

  1. Kyllä on komeaa ollut. Ja vielä tuo mahtava iltasoittokin.... Alkukesästä tuulta ja kylmyyttä riitti. Nyt on lämpöä ja tyyntä

    VastaaPoista
  2. Ihana iltasoitto! Ihania kesätunnelmia. Nyt alkoi talviunet, tänään satoi ensilunta pirkanmaalla.

    VastaaPoista
  3. Ihana iltasoitto! Ihania kesätunnelmia. Nyt alkoi talviunet, tänään satoi ensilunta pirkanmaalla.

    VastaaPoista
  4. Ihana iltasoitto! Ihania kesätunnelmia. Nyt alkoi talviunet, tänään satoi ensilunta pirkanmaalla.

    VastaaPoista

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...