6.7.2016

Arholma (Ruotsi) - Kyrkogårdsö Siaröfortet (Ruotsi)

Keskiviikko 6.7.2016, Arholma (Ruotsi) - Kyrkogårdsö Siaröfortet (Ruotsi)

Jatkoimme aamulla matkaa Arholmasta eteenpäin, eli Ruotsin rannikkoa pitkin alaspäin.
Tuuli oli erinomainen ja oikeasta suunnasta. Vene kulki hienosti - meille harvinaista 7 - 8 solmun
vauhtia.



Todisteeksi 8 solmun vauhti, joka on meille "etanasarjalaisille" harvinaista.



Ruotsin vierailulippu kaivettiin esiin kaapista ja nostettiin mastoon.

Päätimme mennä Kyrkogårdsö nimiseen paikkaan, joka oli meille uusi kohde.
Paikassa on vain kourallinen paikkoja, joten jännitimme etukäteen mahdummeko laituriin.
Laiturissa oli täyttä, mutta kuitenkin sen verran väljyyttä veneiden välissä, että päätimme
"tunkea" itsemme yhteen sopivaan rakoon (johon ihan hyvin vielä mahtui).
Meillä on ollut se käsitys, että ruotsalaiset veneilijät ottavat kaikki rantaan avosylin, mutta
nyt kyllä piti tarkistaa käsityksiä. Oli nimittäin niin tympeä ruotsalaispariskunta meidän
naapuriveneessä! He olivat todella "rasittuneen oloisia", että joutuivat nostamaan takapuolensa
ja löystämään hieman omaa poijuköyttään, jotta me mahduimme viereen.

Emme kuitenkaan antaneet ruotsalaisen hapannaama-pariskunnan meitä häiritä ja iloitsimme
laituripaikasta ja mukavan oloisesta saaresta. Pikainen lounas heti rantaan päästyämme ja
sen jälkeen lähdimme tutustumaan saareen.

Paikka oli erittäin positiivinen yllätys!




Saaressa oli sympaattinen kahvila, joka oli sisustettu vanhoilla tavaroilla.





Suihku- ja pesutilat olivat askeettiset mutta asialliset.
Iloitsimme siitä, että ylipäätään pääsimme suihkuun :)


Saaressa on erittäin mielenkiintoinen ja erikoinen vanha linnoitus, maanalaisia tunneleita,
luolia, juoksuhautoja, tykkejä ym. nähtävää.
Lapset olivat innoissaan ja kiinnostuneita. Maanalaiset sokkelot olivat todella jännittävää
katsottavaa.
Paikalla on myös linnoituksesta kertova museo, mutta se oli valitettavasti illalla jo suljettu.
Sinne olisi kannattanut mennä.









Rannikkojääkäri näyttää mallia :)

Linnoitus oli käsittämättömän suuri betonista valettu muodostelma.
Tuli mieleen joku mielikuvituksellinen "skeittipuisto", eli betonilinnoitus oli valettu erikoisesti,
kallion muotoja mukaillen aaltoileviksi. Koko hommaa kiersi jouksuhaudat (tai en tiedä miksi
niitä kutsutaan). Maanalaisiin tunneleihin meni raiteet, joilla on ilmeisesti kuljetettu ammuksia
tykkeihin.


Maanalainen rautatie ja tykkejä.


Jättikokoinen valonheitin maanalaisessa käytävässä.




Ilta oli aurinkoinen ja saari oli kiva! Tänne kannatti ehdottomasti tulla.
 





1 kommentti:

  1. Tämä pitää laittaa kyllä kanssa ehdottomasti seuraavan kerran must visit listalle. Paikka näyttää aivan ihanalta. Todella hämmästyttävä tuo asenne, sillä minulla on sama käsitys, että ennen kaikkea Ruotsissa ollaan miellään auttamassa rantaa ja tekemässä tilaa. Vaan aina mahtuu joukoon kaikenlaisia ihmisiä =D. Ihan oikein, ei heidän takia kannata päivää pilata =D.

    VastaaPoista

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...