29.6.2019

Houtskär - Kökar - Maarianhamina

Houtskär -Kökar, perjantaina 28.6.2019

Lähdinme aamulla klo 11, pysähdys septin tyhjennysasemalle ja sitten matkaan. Tarkoituksena oli mennä Sottungaan, mutta kun tulimme ulos aukolle, tuuli oli aivan vastainen sinne suuntaan, johon olimme aikeissa mennä. Pohjoistuulta oli luvattu, mutta lännestä kuitenkin puhalsi. Lisäksi paljon kovempaa kuin ennusteissa, toteutunut oli 14-17 m/s. 

Tuuli oli niin harmillinen, että teimme nopean suunnitelman muutoksen ja lähdimmekin toista väylää pitkin kohti Kökaria. Matka oli sinnekin aika tuskainen. Tuuli oli erittäin kova ja uskalsimme laittaa vain ihan pienet mini-mini purjeet. Etu-sivu tuulta 14-17 m/s, ja eilisen tuulipäivän jäljiltä vielä iso aallonmuodostus. Ei ollut kivaa. Onneksi olimme ottaneet jollan kannelle, jos se olisi ollut hinauksessa, se olisi aivan varmasti lentänyt nurin ja aiheuttanut lisää jännitystä. 

Kökarissa olimme seitsemän tuntia myöhemmin. 





Kökarin rantautumisesta meinasi tulla katastrofi, kun laituriin tuuli aika napakasti. Liikkumavaraa on todella vähän, koska paikkojen takana on matalaa. Pati ei saanut poijuhakaa kiinni ja lopulta ajauduimme kyljellään laituria vasten. Onneksi laiturilla oli monta ihmistä auttamassa ja lopulta saimme luvan tuulen vuoksi jäädä kylkikiinnitykseen. Laiturissa oli hyvin tilaa ja sen vuoksi meidän sähläys ei aiheuttanut sen pahempia seurauksia. Sähläykset aina vähän harmittaa (katsojia rannalla), koska me ollaan kokeneita veneilijöitä ja yleensä rantaudutaan erittäin tyylikkäästi :) Mutta sattuuhan sitä.



Kökar on kaunis ja kiva paikka, josta me ollaan aina tykätty. Harmi, että tällä kertaa tulimme illalla myöhään ja lähdemme jatkamaan matkaa jo heti seuraavana aamuna. Yleensä aina olemme viettäneet Kökarissa kokonaisen päivän ja usein vuokranneet polkupyörät. Nyt emme ehtineet tekemään oikeiastaan yhtään mitään, kuin vain lepäämään rankan purjehduspäivän jälkeen.

Lauantai 29.6.2019, Kökar - Maarianhamina

Lähtö aamulla kello 11 Kökarista kohti Maarianhaminaa. Tuuli oli koko matkan aika heikko ja täysin vastainen. Loppujen lopuksi ajoimme koneella ihan koko matkan. Tuuli tuntui jatkuvasti kääntyvän vastaiseksi, vaikka mihin suuntaan menimme. Olimme perillä kello 18.30.



Tässä on menossa koiran kakka-retki Rödhamnin viereiselle saarelle.

Aamulla tapahtui pieni episodi, joka myöhemmin hidasti meidän matkaa... Nimittäin lähtiessämme söimme voileipiä kannella, ja Hertta-koira ehti nappaamaan Patin voileivän päältä isot juustosiivut ja kalkkunaa. Hertalla on erittäin herkkä vatsa, ja hänellä tulee yleensä ripuli aina kun syö jotain muuta kuin omaa ruokaa. Loppumatkasta Föglön aukon jälkeen huomasimme, että hän tuli erittäin levottomaksi, alkoi läähättää ja yritti melkein hypätä laidan yli. Tajusimme, että hänellä on tosi kova kakkahätä. Hertta-raukka yritti pidätellä ja oli jo melkein poissa tolalta. Hän ei millään halunnut kakata sisälle tai kannelle tai mihinkään. Ajoimme Rödhamhin kohdalle, jossa laskimme jollan veteen ja sousimme Hertan kanssa rantaan. Hän oli erittäin helpottunut ja valitettavasti kärsi löysästä vatsasta. Eli aamuinen juusto-varkaus kostautui kuusi tuntia myöhemmin vatsavaivoilla :)

Maarianhaminan Itäsatamassa oli erittäin paljon tyhjää tilaa. Peruutimme ulkolaituriin, jossa ei ollut yhtään venettä! Vaikutti jopa hieman oudolta. Missä kaikki veneilijät ovat? Itäsatama on joskus ollut aivan tupaten täynnä?

Maarianhaminassa (Itäsatama) lauantai-illasta 29.6.2019 - keskiviikko-aamuun 3.7.2019

Ensimmäisenä iltana tuuli oli kovaa ja puhalsi suoraan meidän laituriin. Poiju hakkasi koko yön ja piti hereillä. Aamulla kun tuuli edelleen jatkui, käänsimme veneen laiturinsuuntaisesti kylkikiinnitykseen ja siinä sitten olimmekin koko ajan, koska satamassa oli runsaasti tilaa.

Sunnuntaina Pikku-B tapasi luokkakaverinsa Merellen ja Maarit oli lasten kanssa uimassa Mariebadissa. 










Maanantaina shoppailimme keskustassa, tyttö-B:lle ostettiin nuorisovaatekaupasta mm. raidallinen shortsihaalari ja oranssi uimapuku. Kaikenlaista pientä tuli hankittua kassin täydeltä. Hertta-koira sai eläinkaupasta älypelin :) 

Illalla kävelimme venemuseoalueella ihastelemassa vanhoja aluksia.












Tiistaina tyttö-B saatettiin klo 14:25 lähtevällä Viking Linen Grace-laivalla Turkuun. Hän menee viikoksi kotiin ja viikonloppuna Ruisrokkiin. Viikon päästä sitten paluulaivalla Tukholmaan, yhdessä  iso-B:n (eli isoveljen) kanssa, josta hyppäävät taas kyytiin.
Tässä on vähän äidillä opettelemista, kun koko lapsikatras ei ole tänä vuonna mukana. Kova ikävä tulee isompia lapsia ja koko perhe tuntuu ihan erilaiselta, kun koko porukka ei ole koossa, niin kuin on aina ollut tähän saakka. Mutta tähän on vain sopeuduttava...




Keskiviikkona aamulla on tarkoitus lähteä ylittämään Ahvenenmerta Ruotsin puolelle. Olemme erittäin takasti seuranneet tuuliennusteita, koska jatkuvasti on tuullut aika kovin. Lisäksi ennusteet on ollut aika sekavia, jatkuvasti tuulen suunta onkin poikennut ennustetusta ja voimakkuus on jatkuvasti ollut kovempi. Ylitys on aina vähän jännittävää ja siihen täytyy valmistautua kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...