25.7.2019

Lootholma Kustavi - Pähkinäinen - Turku kotisatama

Keskiviikko 24.7.2019, Lootholma - Pähkinäinen

Lyhyehkö siirtymä, 3,5 tuntia Lootholmasta Pähkinäisiin. Pääsimme heikolla myötätuulella, keskimäärin noin 5 solmun nopeutta. Ei ollut minkäänlaista kiirettä, niin mikäs siinä ihanassa auringonpaisteessa oli kellua. Menossa viimeinen kokonainen lomapäivä, huomenna torstaina matka jatkuu jo kotisatamaan, ja viiden viikon retki on lopussa.

Erittäin hieno ilma, aurinko paistaa taivaan täydeltä ja myötätuulessa on lämmintä.
Bikinikelit saapuivat vasta reissun viimeisinä päivinä. Kylmä pohjoistuuli on enää muisto vain...

Myötätuulessa ja välillä virsikirjalla.

















Mieli on viimeisenä päivänä haikea.
Se on aina haikeaa, kun pitkä viiden viikon purjehdus päättyy, ja paluu arkeen on edessä.

Emme ole olleet Pähkinäisissä pariin vuoteen. Pähkinäinen on kiva saari, jonne voisimme mainiosti  tulla viikonloppuretkellekin. Ainoa miinus (jos nyt jotain saa sanoa) on sähkön puuttuminen. Toki me ilman sähköä pärjätään oikein mainiosti, mutta silti se on kivaa (ylellistä), kun saa maasähköä töpselistä :D
Pähkinäinen on Turun kaupungin virkistysalue. Laiturit ovat erinomaiset ja poijut myös hyvät. Syväystä riittää lähes rantaan myös purjeveneelle. Vasemmalla puolella on myös kalliossa kiinni oleva "sivulaituri", joka on myös tosi hyvä paikka. Sivulaiturissa tarvitaan peräankkuri, mutta siinä oleva saa kaupanpäälle upean ilta-auringon.

Pähkinäisten laituri tulee melko täyteen illan aikana, mutta muutama tyhjä poiju silti jää. Eli tilaa on. Sivulaituri oli kokonaan tyhjillään.

Pikku-B saa naapuriveneen pikkupojat kaveriksi. Pojat uivat ja hyppelevät suppilaudalta mereen ihan koko illan.









Maarit suppailee Hertta-koiran kanssa ja illalla kaksikko kiipeää saaren korkeammalla kalliolle ihailemaan maisemia.



Tässä alla saaren korkeimmalla kohdalla olevat upeat näkymät!
Kannatti kiivetä, vaikka kallio on tosi jyrkkä.





Torstai 25.7.2019, Pähkinäinen - Turku kotisatama Pansio


Upea ilma, aurinko paistaa täydeltä laidalta ja lämpöä riittää nyt koko viiden viikon edestä.
Ajamme kotimatkan koneella, sillä ei tuule yhtään.
Maarit pakkailee samalla jo tavaroita kasseihin, jotta päästään rannasta nopeasti kotiin.

Hellemekkoa ei ole tällä lomalla tarvittu, kuin pari kertaa!







Kotisataman tunnusmerkki, telakan jättiläisnosturi, näkyy kauas Airiston selälle saakka.




Lähtö Pähkinäisistä kello 13.00 ja perillä Pansiossa kotisatamassa kolmisen tuntia myöhemmin.
Tavarat pakattuna autoon kello 18.00 ja kotipihalla kello 18.05. Otimme mukaan vain pyykit, osan vaatteista ja tuoreruoat. Perjantaina jatketaan veneen siivouksella ja silloin tuodaan pois loput tavarat. Vene on heti lauantaina lähdössä vuokralle kahdeksi viikoksi, joten se on nyt pääosin tyhjennettävä omista tavaroista.







s/y Solsidan ❤️ miehistö kiittää!

Kesäloman 2019 matkareitti:
Turku - Rymättylä Markeluoto - Bastholm - Kirjainen - Gullkrona - Houtskär Näsby - Kökar - Maarianhamina Itäsatama - Blidö (Ruotsi) - Ingmarsö (Ruotsi) - Grinda (Ruotsi) - Vaxholm (Ruotsi) - Tukholma - Gustafsberg (Ruotsi) - Malma Kvarn (Ruotsi) - Sandhamn (Ruotsi) - Lökholm (Ruotsi) - Paradiset Finnhamn (Ruotsi) - Lidö (Ruotsi) - Maarianhamina Länsisatama -
Kumlinge Remmarhamn - Katanpää Kustavi - Lootholma Kustavi - Pähkinäinen - Turku

Viidestä viikosta kului noin kolme viikkoa Ruotsin vesillä.




Ja sitten vielä kuvat seuraan päivän siivouksen jälkeen!

Keväällä asennettiin jokaiseen hyttiin ja salonkiin led-valonauhat sivuseinien kaappien alle.
Koko valohanke, eli sähkömiehen asennustyö + tarvikkeet maksoi yhteensä hiukan alle 900 €.
Asennustyö kesti noin 12 tuntia, suurin homma oli sähköjohtojen vetäminen tyylikkäästi
seinien ja paneelien takana läpi koko veneen. Jokaisen hytin valoja voi säätää ja himmentää
hyttikohtaisesti.
Erinomainen hankinta, hytit saivat lisää miellyttävää valoa!











23.7.2019

Kumlinge Remmarhamn - Katanpää Kustavi - Lootholma

Maanantai 22.7.2019, Kumlinge Remmarhamn - Katanpää Kustavi

Lähtö Kumlingesta klo 11.30. Perillä Katanpäässä klo 17.15. Ensin ajoimme pari tuntia koneella (vastatuuli), loppumatka Kihdin pitkää ränniä ylöspäin meni ihanasti myötätuulella (tuulta oli keskimäärin 10 m/s). Purjehdimme meille todella hyvää vauhtia, eli noin 7 solmua, parhaimmillaan yli 8 solmua!

Myötätuulessa on kerrassaan mukavaa purjehtia - ja nyt pääsimme hienoa vauhtia. Koko alkuloma ollaan vedetty vastatuulessa, ehkä myötätuuli tuntuu senkin vuoksi erityisen kivalta :)






















Katanpäässä on hyvin tilaa. Veneitä on kyllä, mutta laiturissa on illalla vielä tyhjiä poijuja. Kävijöitä siis mahtuisi kyllä enemmänkin. Saarella on mielenkiintoinen historia. Meidän teini-ikäiset lapset tykkäsivät aina pienenä kaikista "erikois-saarista" - saarista joilla oli joku tarina. Heidän mielestään oli jännittäävää saada tietää, että vangit olivat rakentaneet kiviset tiet tai että saari oli ollut armeijan käytössä tai jopa sodan aikana jonkinlaisessa roolissa. Ja nytkin sama juttu Pikku-B:n kanssa, hän oli aivan innoissaan kuuntelemassa, kun veneellä luemme etukäteen Katanpää-kirjaa (kirjottanut Johanna Pakonen).

Kävelemme läpi saaren luontopolun ja katsomme kaikki historialliset kohteet: tykkipatterit, mukulakivitiet, ammusvarastot, louhoksen.











Erityisen jännittävää oli pimeä bunkkeri... hu huu!














Katanpäässä on kaunis luonto - kalliot ovat upeat!






Tiistaina 23.7.2019 Katanpää - Lootholma 

Aamulla Katanpäässä meidän aluksessa miehistö herää niin hitaasti, että laiturista ovat kaikki muut veneet jo lähteneet :D



Matkalla Kustavin rännissä ihmettelemme taas kuvassa alla olevaa tornitaloa.








Katanpäästä oli vain pieni matka Lootholmaan. Olemme olleet Lootholmassa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten Troolari Havanna II:lla. Lootholman vierassatama ei ollut silloin lainkaan toiminnassa ja olimme typötyhjässä laiturissa.

Paikka on super-suojainen. Sisäänajo on ihan kapean väylän kautta.





Vihdoinkin on niin lämmintä, että Maarit otaa hellevaatteita esiin!
Tähän sakka ollaan tarvittu lähinnä toppatakkia.






Pikku-B jaksaa loputtomasti ajaa kumiveneellä ja uida.








Kävimme kolmeen pekkaan kumiveneellä Kustavin keskustassa - kaislikosta menee matala ja kapea väylä Kustavin keskustaan. Ostamme taas lisää ruokaa (porukka puputtaa aika paljon, ja tuntuu että leipä on jatkuvasti lopussa). Lisäksi kolme litraa mansikoita.






Lootholma saa myös erikoismaininnan uudesta huoltorakennuksesta (ravintolan yhteydessä), jossa on erinomaiset uudehkot suihkut ja wc-tilat. Lisäksi uudet mustat rantasaunat on käytössä illalla ja aamulla, Pati ja Pikku-B käyvät saunomassa.



Hertta - naapurikyttääjä.







Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...