2.6.2020

Toukokuu 2020 - Kylkikorjauksen kautta "uudelleen" veteen



Tänä keväänä s/y Solsidan saatiin melko pienillä työvaiheilla veteen, heti vapun jälkeen.
Kyljet puunattiin ja vahattiin, pohjaan laitettiin vain kevyt kerros pohjamaalia ja sitten
oltiinkin jo valmiina vesillelaskuun.

Talvikatos oli taas kerran todella hutera, ja pressut lensivätkin pois jo vuoden vaihteen jälkeen.
Talvi oli onneksi täysin lumeton ja leuto, joten talvikatoksena kökötti tammikuun jälkeen vain
pelkkä kehikko. Tämä taas aiheutti sen, että kansi oli keväällä melkoisen likainen.
Sekin saatiin painepesurilla ja kannen jynssäyksellä puhtaaksi.

Siinä kun sitten venettä siirreltiin (kohtuullisen voimakkaassa tuulessa) Paraisten Venekeskuksen satama-altaassa, huonoksi onneksi onnistuimme telomaan kylkeen aikamoisen syvän ja rumannäköisen vekin. Kyllä harmitti ihan älyttömästi - mutta ei vahingolle mitään voi!

Siinä ei itku Maaritilla ollut kaukana, kun tiedettiin, että tilanteesta aiheutuisi taas jonkin verran ylimääräistä säätöä ja hässäkkää (jo ennestäänkin kiireiseen yrittäjäperheen kevääseen).

Erityisen huolissaan oltiin tietysti siitä, jääkö kylkeen nyt jotain paikkauksen jälkiä,
ja pysyviä erivärisiä alueita. Miten korjaus onnistuisi?
Ja minkälainen hässäkkä on odotettavissa vakuutusyhtiön kanssa?




Otimme hieman kylkikontaktia satama-altaassa - tuli rumaa jälkeä!








Vakuutusyhtiönä meillä on Yacht-Pool Finland ja tämä oli ihan ensimmäinen asiointikerta heillä (seitsemän vuotta asiakkaana). Onneksi emme ole koskaan aikaisemmin tarvinneet vakuutusyhtiön korvauksia, koska mitään ei ole ennen sattunut.
Täytyy kyllä antaa vakuutusyhtiölle täydet 10 pistettä asian hoitamisesta.

Yacht-Poolille lähetettiin sähköpostiviesti, jossa sattunut tilanne selostettiin valokuvien kera.
Vielä samana päivänä vakuutusyhtiö lähetti takaisin sähköpostin, jossa luki:
"Korjauslupa ok, kyljen korjauksen saa aloittaa heti Paraisten Venekeskuksella."

Homma saatiin heti työn alle, eikä tarvittu mitään muuta. Todellakin ennätysnopeaa toimintaa vakuutusyhtiöltä, en ollut tuollaiseen ripeyteen varautunut!
Eikä minkäänlaista hässäkkää tai vaivaa mihinkään suuntaan.

Niinpä sitten Paraisten Venekeskuksen isäntä Matti otti s/y Solsidanin työn alle ja korjauksen
jälki oli aivan täydellinen. Korjattua kohtaa ei pystynyt enää edes löytämään!
Pelko "paikatusta" veneen kyljestä oli ihan turha. Maaliväri oli aivan täydellinen ja kylki oli kiillotettu hienoksi!

Kuvassa alla s/y Solsidan on menossa veteen jo toistamiseen, toukokuussa 2020.
Kylki kiiltää taas kilpaa auringon kanssa, täysin virheettömänä! Kesäkausi voi alkaa!
Kiitos Yacht Pool vakuutusyhtiö & Paraisten Venekeskus.







Purjeiden asennus Paraisten Venekeskuksen laiturilla, ennen kotimatkalle lähtöä.
Airiston yli kohti Turkua, aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Fiilikset oli taas ihan katossa!
Se tunne, kun talven jälkeen pääsee ensimmäistä kertaa vesille... No sehän on alla olevan kuvan
mukainen!


 

Laivakoira Herttakin nuuhki meri-ilmaa kuono pitkänä!
Näytti onnelliselta, kun tuuli puhalsi kuonokarvat ja korvat takaviistoon :)


Koulujen päättäjäisviikonlopulla vietimme yhden yön Aurajoessa, Turun vierasvenesatamassa.
Perheen teinit pitivät pienimuotoisia juhlia kotona, ja me evakuoiduimme veneelle.

Sunnuntaina ilma oli todella lämmin ja aurinkoinen!



Tästä se kausi taas lähtee! Tämä on ihan paras aika, koska kaikki seikkailut ovat vielä edessäpäin!





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...