30.6.2014

Hanko - Jussarö

Pe 27.6.2014, Hanko - Jussarö (matkapäivä 8)

Hangossa aamupäivällä jatkui vielä uusien köysien vaihto, myös skuuttiköysi päätettiin
vaihtaa hienoon vihreään. Benjamin on uusista köysistä täpinöissään ja kieltämättä
nyt ne näyttää tosi kivoilta. Ja ennenkaikkea vanha huonokuntoinen isopurjeen köysi
saatiin vaihdettua. Sitä tuntui kurjalta vetää kovaa, kun alitajuisesti pelkäsi sen
katkeamista. Nyt on mahdollinen turvallisuusriski vaihdettu uuteen.

 


Hyvästelemme Hangon sataman puolenpäivän aikaan, määränpäänä Jussarö.
Tuuli on aika kevyttä, laitamme kuitenkin purjeet ylös. Noin puolet matkasta purjehdimme
(hitaasti) ja loppumatkan menemme koneella, koska tuuli lopahtaa ihan kokonaan.




Olemme olleet Jussarössä kerran aikaisemminkin, vuonna 2011. Silloin olen hehkuttanut
Troolari Havanna II:n lokikirjaan Jussarön olleen kesän paras kohde! Odotukset ovat siis
taas korkealla.

Saavumme Jussaröön kello 17.30. Laiturissa on vain kolme venettä. Oudon tyhjältä näyttää
täälläkin. Illan mittaan laituri kuitenkin täyttyi viimeistä paikkaa myöten, eli saapujat olivat
aika myöhäisiä.

Jussarö, vieraslaituri

La 28.6.2014, Jussarössä koko päivä (matkapäivä 9)

Vihdoinkin aurinkoa ja lämpöä! Ei tuule yhtään, eli täydellinen päivä laiturissa oleiluun!
Kesäloman ensimmäinen aurinkoinen ja edes jollakin tasolla lämmin päivä!

Myöhäisen aamiaisen jälkeen lähdemme
saarikävelylle
. Ensin suuntaamme vanhaan
merivartiotorniin
, joka on nyt avattu yleisölle.
Sieltä on huikean hienot näköalat!

Sen jälkeen tutkimme merivartiotornin lähistöllä olevat kaksi vanhaa bunkkeria (tykkipaikat).
Lasten (ja aikuistenkin) mielestä se oli tosi
jännittävää - betonisia vanhoja pimeitä käytäviä, rautaisia ovia ja ammusvarastokoppeja.




Ammutut ja autiot kerrostalot näyttävät
aavemaisilta upean metsän keskellä.



Pimeät bunkkerikäytävät ovat
jännittäviä... böö!











 













Jussarön luonto on erittäin kaunis, ja rannoilla on upeat maisemat!

Hyttysiä on paljon rehevässä metsässä. Olemme varustautuneet hyttys- ja punkkimyrkyllä
ja tietysti eväillä  :)


Kävelemme mustalla hiekkarannalla ja keräilemme litteitä kiviä.
Laakealla kallioalueella myös me kirjoitamme pikkukivillä veneemme nimen.


Tyttö-B ja Pikku-B uivat märkäpuvuilla,
vesi on todella kylmää! Jussarön sauna on valitettavasti palanut kolme viikkoa sitten,
joten emme pääse pesulle.

Illalla maisemassa näkyy noin parikymmentä
joutsenta, eri puolilla rantoja.

Jos olen hehkuttanut vuonna 2011 Jussaröä,
niin ei ole paikka siitä yhtään himmentynyt.
Meidän perhe tykkäsi tosi paljon Jussaröstä! Isommatkin lapset saatiin irtautumaan hetkeksi iPhoneistaan ja samoilemaan metsässä ilman ruikutusta. Mahtava kohde!
Ei ole Jussaröä turhaan valittu "vuoden retkisatamaksi" jo useamman vuoden ajan!


Evästauko bunkkerien päällä
Musta hiekkaranta
Luontopolulla
Jussarö
Jussarö

Illalla vaihdamme vielä etupurjeen. Isoveli-B on innokkaana kaivanut keulapunkan alta
purjepussin, jossa on veneen edellisen omistajan kertoman mukaan suurempi keulapurje.
Ja sieltähän todellakin löytyi suuri ja erittäin hyväkuntoinen, puhtaan valkoinen keulapurje!
(Ostaessamme veneen, emme ole näitä purjepusseja availleet...).

Uusi purje saatiin paikoilleen odottamaan testaamista. Hieno ilma!



Su 29.6.2014, Jussarössä koko päivän (matkapäivä 10)

Aamulla sataa kaatamalla ja säätiedotus lupaa rankkaa sadetta koko päiväksi. Samoin
tuuli on ennusteen mukaan kovaa. Näkymä on aivan harmaa ja sumuinen. Päätämme jäädä
kurjan kelin vuoksi, koska meidän ei ole pakko lähteä mihinkään. Illaksi tuuli tyyntyy,
mutta sadetta jatkuu lähes koko päivän. Vietämme koko päivän sisätiloissa, illalla pieni
souturetki kumiveneellä innokkaan Pikku-B kanssa, joka on nyt oppinut soutamaan.

Myöhemmin saamme lukea uutisista, että Helsingin edustalla on neljän purjeveneen
masto katkennut kovan tuulen vuoksi (noin 15 m/s). Tuuli on ollut ilmeisesti puuskissa
tosi raju ja yllättänyt veneilijät.

Pakollinen lepopäivä - emme pahemmin poistu veneestä koko päivänä.


26.6.2014

Helsingholm - Kasnäs - Taalintehdas - Hanko

Ma 23.6.2014, Helsingholm - Kasnäs (matkapäivä 4)
Matka jatkuu kohti Kasnäsiä, konevoimalla koska tuuli on ihan olematon.
Tilaa on täälläkin runsaasti, vaikka saavumme vasta iltapäivällä.
Lounaan jälkeen siirrymme uiskentelemaan kylpylään. Se on siisti ja vesi on ihanan lämmintä :) Lastenaltaassa vesi 33 asteista ja isossa altaassa 27 astetta. Uimisen jälkeen koko porukalla
tietysti tajuton nälkä.

Kasnäs yöpyminen 32 euroa, sisältää koko perheelle kylpyläliput.

Kasnäs
Ti 24.6.2014, Kasnäs - Taalintehdas (matkapäivä 5)
Kylmää on, täytyy säätä ihmetellä! Tuuli on jäätävä. Onneksi ei pahemmin ole satanut, kylmyys on
pukeutumiskysymys - kunnon vermeillä kyllä pärjää. Pipo mieluummin kuin lippis. Hellevaatteita
eikä varvastossuja ole vielä tarvittu. Ja taas kerran totean, että "onni on toimiva lämmitin".

Kasnäsistä Taalintehtaalle ajettiin koneella, koska tuuli oli olematon. Valitsimme reitin, joka
kulki Lövön sillan alta, sillan korkeudeksi ilmoitetaan 19 metriä. Meidän maston korkeus
on 18 m. Sillan alitus oli niin jännittävää, että jalat tärisi koko porukalla. Kun siltaa
lähestyy ja katsoo ylös mastoon, se näyttää aivan siltä, että masto katkeaa ihan varmuudella.
No ei katkennut, mutta eipä sinne paljon tilaa enää väliin jäänyt.

Lähestymme Lövön siltaa, matkalla Kasnäs - Taalintehdas.

Hyvästelemme maston ja otamme vielä viimeisen kuvan ennen sen katkeamista...

Huh, huh... ei paljon jäänyt tyhjää... mutta matka jatkuu mastollisena :)

Koluamme Taalintehtaalla sijaitsevat muutamat kaupat. Paras löytö oli äidille ja Bettinalle
hankitut fleece-pörrö-töppöset, nyt pysyy varpaat lämpimänä! Pikku-B on onnellinen, kun
saa vihdoin käyttää uutta potkulautaansa asfalttitiellä.

Syömme roskaruokaa grillillä ja saamme niskaamme lyhyen mutta rajun sadekuuron.
Leppoisa "ei tehdä mitään" -ilta. Illalla nautimme vierasvenesataman tilavista ja siisteistä
sauna- ja suihkutiloista.

Jos oli Helsingholmissa silmiä hivelevät saaristomaisemat, täällä Taalintehtaalla ei ole.

Ke 25.6.2014, Taalintehdas - Hanko (matkapäivä 6)

Aamulla Taalinehtaan torille. Ostamme mm. japanilaiselta myyjältä sushi-annokset,
origami-askarteluja Bettinalle, muutaman kirjan lapsille, leipää ja ruuveja koukkujen
kiinnitykseen.
Matka jatkuu puolenpäivän jälkeen Hankoon. Tuuli sopivasta suunnasta ja sopivalla
voimakkuudella (noin 7 - 10 m/s). Vene kulki tosi hienosti! Pientä purjehässäkkää (jumia)
oli isopurjeessa lähtiessä, mutta purjeet saatiin pienen säädön jälkeen hienosti
toimimaan. Olimme rullanneet purjeen jotenkin huonosti sisään, tähän täytyy kiinnittää
jatkossa huomiota.
Hankoon johtava syväväylä oli helppo nakki, eipä tarvinnut paljon kääntyillä, kun
posottaa vaan valtatietä suoraan eteenpäin. Olemme perillä vasta illansuussa 17.30 aikoihin.
Hangossakin on hyvin tilaa, tyhjiä poijuja löytyy. Hangon vierasvenesatamassa on illalla
markkinat ja myyjiä on paljon.

Lähestymme Hankoa

Rantautuminen Hangon vieraslaituriin

To 26.5.2014, Hanko (matkapäivä 7)


Vietämme välipäivän Hangossa hengaillen. Aamupäivällä suuntaamme ostoksille.
Rannan pikkuputiikeista ostamme pari lippistä ja pipon. Ihanaa merihenkistä vaatetta ja
tavaraa olisi täällä tarjolla, mutta saamme pidäteltyä itsemme suuremmilta hömppä-ostoksilta.

Pesemme pyykkiä yhden koneellisen, jotta lasten suosikkipaidat saadaan taas käyttöön.

Venetarvikeliikkeestä investoimme isopurjeeseen uuden punaisen köyden. Kun hieno
punainen köysi saatiin asennettua, sen vieressä olevat köydet alkoivat näyttää ihan kulahtaneilta...
Sama efekti kuin kotona remontissa. Kun maalaa yhden seinän, vierimmäinen seinäkin on
maalattava ja kattokin on uusittava ja lattiallekin täytyy tehdä jotain... ja näin homma laajenee.
Päätämme hakea vielä aamulla lisää uusia värillisiä köysiä samasta kaupasta :)



Teemme myös pienen kävelykierroksen
vierassataman uloimmille laitureille,
joihin pääsee lautalla.
Huh huh, minkälaisia jahteja siellä on!



Kovin edullinen Hangon vieraslaituri ei ole,
yöpyminen 32 € yö, sis.sähköt.
Sauna ja suihkutilat ovat hyvät, tosin
kaikkein vilkkaimpina aikoina voivat olla
mitoitukseltaan pienet, sataman kokoon nähden.
Nyt oli hyvin tilaa saunassa ja suihkussa, mutta vieraslaituripaikoista oli vajaa puolet vasta
käytössä.




Hanko

25.6.2014

Kesäloma alkaa... ja pitkä purjehdusretki

To 19.6.2014 - Juhannuksen aaton aatto

Tavoitteena lähteä torstaina, juhannuksen aaton aattona. Työt nopeasti valmiiksi ja veneeseen jättikuorma ruokaa, vaatteita ja muuta tarpeellista. Jee! Kesäloma alkaa ja pitkä purjehdusretki,
noin viisi viikkoa! Pojan partioleirille lähdön vuoksi on palattava Turkuun (ainakin käymään) heinäkuun viimeisellä viikolla.

Ilma oli kylmä ja ajoittain satoi vettä. Lähtö venyi ja venyi... hoidettiin sitä sun tätä asiaa vielä
viime hetkellä. Lopulta luovutimme ja päätimme siirtää lähdön perjantaille, juhannusaatolle.
Jäimme veneeseen nukkumaan, jotta heti aamulla olemme lähtövalmiina.

Kaappitilaa on paljon ja
kaapit on nyt pakattu ERITTÄIN täyteen :)
Täytyy sanoa, että Bavarian kaappi- ja
säilytystilat
ovat huikeat. Koko salongin sivu-
seiniä kiertää tilavat kaapit. Pentteri on tilava,
yhdellä seinällä pitkittäin. Lisäksi kaikkien
salongin sohvien alla ja selkänojien takana on
valtavasti tilaa.
Kahdessa takahytissä on molemmissa suuret
vaatekaapit. Keulahytissä on kaksi suurta
vaatekaappia, seiniä kiertävät kaapistot, penkkisäilytys ja lisäksi vielä koko keulan
sängyn alla on jättiläislaatikko.

Meillä on PALJON tavaraa ja kaikki mahtuu
mukaan :)

Ruokaakin on ostettu niin paljon, että
hengissä pysytään näillä muonilla vaikka koko kuukausi.

Lisäksi hankittiin vielä mm. uusia astioita, leputtajiin uudet narut ja leputtajansuojat,
uusia peittoja, tyynyjä, seinäkoukkuja...


Perjantai 20.6.2014 - Juhannusaatto (matkapäivä 1)
Aamulla startti kello 9.20, päämääränä Pensar Syd. Aamupalat ja muut aamutoimet matkalla.
Kylmää, sateista ja harmaata, mutta se ei latista tunnelmaa - vihdoinkin pitkään odotettu
kesäretki alkaa!

Airistolla tuuli on purjehdukseen sopiva (suunta ja voimakkuus) ja matka taittuu mukavasti. Stormälön kohdalla otamme puhelun ystäville, jotka päättävät liittyä meidän seuraan juhannuksen viettoon. Lapset ovat innoissaan kavereista ja aikuiset myös - on hauska saada seuraa!

Kiinnitymme Pensar Sydin laituriin, mutta valitettavasti tuuli oli hieman kääntynyt ja se puhalsi
melko vahvasti suoraan meihin. Ei hyvä. Pienen pohdinnan jälkeen päätämme kuitenkin jäädä.
Ilma oli todella jäätävä, välillä satoi jopa rakeita!

Grillausta ja juhannusherkkujen nauttiminen veneessä. Juhannuksesta huolimatta ulkona
ei voi syödä! Koko yhdeksän hengen porukka mahtuu ruokailemaan meidän veneessä.
Illalla vielä saunaan. Kokkoa ei voitu kovan tuulen vuoksi sytyttää lainkaan.
No eipä ole hyttysiä, ne ovat luultavasti paleltuneet kuoliaaksi.

Juhannusaatto, Pensar Sydin laiturissa s/y Solsidan ja s/y Carla.

Lauantai 21.6.2014 - Juhannuspäivä (matkapäivä 2)

Kylmää on, suorastaan jäätävää! Onneksi veneessä on todella hyvin toimiva Webasto lämmitin. Vene on tasaisen lämmin. Webasto on ollut päällä lähes yötä päivää ja sen termostaatti toimii hyvin.
Aamupäivällä päätämme ystäväperheen kanssa jatkaa matkaa yhdessä Helsingholmiin, koska siellä satama on tuulensuojassa. Valinta oli loistava - Helsingholm on ihana paikka!

Tuli testattua ruokailijoiden määrä.
Pöydän ympärille mahtui mainiosti koko 9 hengen seurue.
Matka sujui oikean suuntaisessa ja varsin napakassa noin 10-12 m/s tuulessa. Saimme hyvää tuntumaa vähän kovemmasta tuulesta ja vene kulki hienosti!

Loihdimme yhteisruokailut ja lapsilla oli tosi hauskaa yhdessä.

Kävelyretki saaressa on Helsingholmia parhaimmillaan! Upea metsä, hienot rannat ja maisemat! Tykkään! Saarikävelyllä löysimme myös Helsingholmin nähtävyyden - valkoisen hevosen.





Helsingholmin "nähtävyys"

Sunnuntai 22.6.2014, Helsingholm (matkapäivä 3)

Ystävämme lähtivät aamulla kohti kotia ja me onnelliset jatkamme lomailua. Päätämme
viettää vielä kokonaisen päivän Helsingholmissa. Ilma ei houkuta lähtemään ja paikka on yksi
parhaimmista. Iltapäiväksi saamme saunavuoron. Ja tietysti syömme paikallisia sämpylöitä
ja pullia :) Isommat lapset kannattavat saaren "kauppaa" ostamalla ties kuinka monta tikkaria.

Benjamin innostuu koluamaan veneen ulkobokseja ja nyt oli vuorossa keulaboksi. Siellä
olevat köydet tutkittiin, mitattiin ja järjestettiin hienoille nipuille.

Helsingholmissa oli erityisen kirkas vesi, pohjaan näki hyvin ja rantojen tuntumassa oli
paljon rakkolevää.
Vierasveneitä oli vähänlaisesti, selvästikään sesonki ei ole alkanut vielä juhannuksesta.

Helsingholm

17.6.2014

Veneen nimitarran asennus

16.6.2014, Pansion pienvenesatama

s/y Solsidan nimilogo saatiin valmiiksi. Logo suunniteltiin ammattilaisvoimin, eli perheen oma mainosmies Patrik teki graafisen työn. Teimme etukäteen tulosteen paperille, jota kävimme sovittamassa paikoilleen, jotta löysimme kirjaimista oikean korkeuden. Liian suuri nimi näyttää hölmöltä ja liian pieni taas ei näy mihinkään.

Nimitarrat saatiin asennukseen vielä ennen kesälomamatkaa. Tarramies vakuutti, että
asennus on helppoa tehdä itse. Pienoisen epäilyksen jälkeen ryhdyimme puuhaan.
Oma ennakkoasenteeni oli, että nimitarra menee varmuudella joko ryppyyn tai vinoon...
 

Tarroja tulee veneeseen kolmeen paikkaan. Peräpeiliin tulee nimen lisäksi myös
kotipaikka Turku. Keulaan tulee nimi
molemmille puolille.

Pohja puhdistettiin huolellisesti Sinolilla. Erityisesti peräpeilissä oli vielä vanhoja,
edellisiä tarranhaamuja jäljellä. 

Sen jälkeen tarra kiinnitettiin yläosastaan maalarinteipillä paikoilleen.
Oikea sijainti tarkistettiin, samoin tekstin
suoruus.

Maalarinteipillä tehtiin tarran yläosaan pitkä "sarana". Eli tarra nostettiin saranan avulla ylöspäin ja alta poistettiin tarran pohjapaperi.
Tarra-arkki käännettiin saranan avulla
tarkasti paikoilleen ja paineltiin ilmakuplat
pois.

Sen jälkeen päältä poistettiin läpinäkyvä kalvo
ja jäljelle jäivät vain kirjaimet.

Asennus on melko nopea ja helppo.
Tarrat tulivat todella siististi paikoilleen ja
homma oli todellakin helppoa tehdä itse.
Hosua ei kannata, eli asennuksessa maltti on valttia.
Olemme oikein tyytyväisiä lopputulokseen!

Vaihe 1.
Tee maalarinteipillä sarana tarran yläosaan.
Vaihe 2. Nosta tarra saranan avulla ylös ja poista alapaperi.
Vaihe 3. Painele tarra tarkasti paikoilleen, ilmakuplat pois ja lopuksi poista varovasti kirjainten päällä oleva kalvo.
Uusi nimitarra on valmis!

9.6.2014

Airisto Spa - kesäjuhlat

Airisto Spa Aurajoen Nuorkauppakamarin kesäjuhlat, lauantai 7.6.2014

Perjantaina ilma on upea, mutta rouva saapui Viking Grace -laivalta vasta kello 20,
joten turhan myöhäiseksi menee. Lauantaina nimittäin tavoitteena oli ehtiä kello 12
Airistolle Nuorkauppakamarin kesäjuhliin. Pakkaamme pe illalla vielä pikaisesti
kaikki kamppeet ja suuntaamme yöpymään veneelle. Viisihenkisen perheen aamulähtö
kotoa on liian hidasta, joten se auttaa, että olemme jo valmiina pelipaikalla.

Aamulla herätys kello 8 pintaan ja lähtövalmius. Lapset nukkuvat vielä lämpimissä hyteissään.
Sataa ja ilma on aivan harmaa. Vähäinen tuuli on täysin vastainen. Mikäli mielimme
ehtiä kello 12 Airistolle, purjeet voi nyt unohtaa. Lähdemme matkaan kello 9 paikkeilla
ja aamupalat ym. aamutoimet suoritetaan matkalla. Pansiosta Airistolle koneella, vauhti
noin 6 solmua, kestää noin 2 tuntia 40 minuuttia. Koko matkan sataa tihutti.
Saavuttuamme Airistolle aurinko tuli heti esille ja lopulta koko päivästä tuli helteinen
ja aivan upea. Airisto Spa oli kerrassaan mainio kohde, hyvää seuraa, ruokaa, lapsille
hauskaa tekemistä, uimista, paljuja ym. Onnistunut ja hauska kesäjuhla koko perheen
mielestä!

Airiston laiturissa, hyvin on vielä tilaa - sesonki ei ole vielä alkanut.

Paluumatkalle Turkuun lähdimme kello 18 paikkeilla. Veneestä on vasta vähänlaisesti
kokemusta, joten rantautumiset ym. lähitilanteet ovat vielä hiukan jännittäviä. Airiston
satama-altaassa on tosi tiheästi poijuja, joten niiden joukossa saa aika tarkkaan kääntyillä
ja peruuttaa. Kieli keskellä suuta teimme onnistuneen lähdön, mutta kas vain... huomasimme
siinä satama-altaasta ulos ajaessamme, että meidän kumivenehän se siellä kelluu itsekseen, eli
hinausnaru oli irronnut. No, eipä muuta kuin takaisin kunniakierrokselle ja jollaa mukaan
poimimaan. Tästä lähtien jolla kiinnitetään perään paremmin :)

Airistolta lähdössä kotimatkalle, ystävämme naapuriveneestä nappasi meistä kuvan.



Suomenruotsalainen purjehtija.

Unohdimme pakata kapteenille pitkät housut mukaan, 
kun lähtiessämme sää oli aurinkoinen ja lämmin.
Hän sai osakseen hyväntahtoista hymyilyä
shortsi + ulmax-kalsari yhdistelmällään.

Kuulemma tyypillinen ja trendikäs
ruotsalaispurjehtijoiden

asu on shortsien alla pitkät kalsarit...

Paluumatka sujui mukavasti ihanassa ilmassa ja
sopivassa tuulessa. Mieli teki jäädä vielä sunnuntaihin
saakka, mutta muut haasteet kutsuivat
Turun Grillimestaria :)







Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...