14.9.2015

Purjekoulutusta - Airisto - Nauvo ja kauden päätös

Perjantai 11.9.2015 - kotisatamasta Airistolle

Kauden viimeinen viikonloppuretki tehdään lähivesille Airistolle ja Nauvoon.
Pääsemme lähtemään perjantaina kello 17 aikaan, kun Pati saadaan vielä työstä
mukaan. Muu porukka on jo veneellä valmiina ja kaikki tavarat on tuotu iltapäivällä.

Syyskuussa ilta pimenee niin nopeasti, että kovin pitkälle me ei ehditä.
Pimeällä emme halua liikkua ja rantautuminenkin on silloin tosi hankalaa.

Menomatka Airistolle tehdään koneella, koska tuuli on kevyt ja täysin vastainen.


Lähtövalmisteluja.

Jippii - kohta lähdetään!
Matkalla vielä viimeiset työjutut kuntoon, ennen kuin viikonloppu voi alkaa.
Bastian halusi "pyyhepurjeen", jota hän säätää vinssillä.
Ja teinejä tietysti kyseinen "pyyhepurje" hävettää :)




Auringonlasku Airiston vierasvenesatamassa.

Lauantai 12.9.2015 - purjekoulutusta Airistolla ja sen jälkeen Nauvoon

Olimme sopineet lauantaille purjekoulutusta ystäviemme Westmanien kanssa.
Kim on kilpapurjehtija ja häneltä saamme vinkkejä purjeiden trimmaamiseen
eri tilanteissa. Aamupäivällä siis Airistolle!


Purjetrimmaus-koulutus oli todella antoisa - opimme paljon uutta ja vene saatiin hienoon vauhtiin!
Lisäoppia saatiin mm. genaakkerin säädöistä.


Juulia & Maarit Airistolla.
Nauvon vierasvenesatama.


Sunnuntai 13.9.2015 - Nauvo - kotisatama Pansio


Kotimatka Nauvosta Pansioon sujuu upeassa purjehduskelissä. Uusilla opeilla saamme
veneen kulkemaan hienosti!








Tämä oli kauden viimeinen viikonloppuretki. Haikeat tunnelmat - monta kuukautta taas
aikaa seuraavaan kevääseen.

1 kommentti:

  1. Kohta taas saamme veneemme vesille..... Ehkä vain neljä kuukautta siihen. Meilläkin alkaa "purje" harjoitukset ensikaudella kun siirrymme sellaiseen veneeseen jossa on tukipurje. jos sellainen purjeeksi lasketaan.

    VastaaPoista

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...