25.6.2019

Kesäloma alkaa, Rymättylä - Bastholm - Kirjainen -Gullkrona

Perjantai 21.6.2019 - Turusta lähtö kohti Rymättylää

Juhannusaattona iltapäivällä saimme vihdoin tavarat kasaan, ja viiden viikon kesälomapurjehdus voi alkaa! Taas oli suuria vaikeuksia saada leiriä kasaan, niin kuin joka vuosi. Tavaravuori on valtava, ja kaikki täytyy saada mukaan.

Tunnelma on hieman haikea (äidillä), sillä esikoispoika jää nyt ensimmäistä kertaa yksin Turkuun kesätöiden vuoksi.

Iltapäivällä noin kello 16 pintaan pääsimme lopulta lähtemään. Suuntasimme mökkilahteen Rymättylän Markeluotoon, johon ankkuroinme.

Juhannusaatto oli tyyntä ja kaivoimme saunan takaa vanhan optimistijollan esiin. Pikku-B pesi ja puunasi havunneulaset ja liat pois ja halusi heti päästä testaamaan jollaa.
Juhannussaunaan ja sen jälkeen vetäydyimmekin veneeseen lepäilemään päivän ponnisteluista uuvahtaneina.







https://drive.google.com/uc?export=view&id=1QH8JtWaJJRwh_CfYaN_NLT0EKO6LPRTn

Ankkurissaolo aiheuttaa aina lievää painetta. Yö menee koiranunta nukkuessa, koska kuuntelee jokaista liikahdusta ja kolahdusta - pelkäen ankkurin liiraamista.
Harmiksemme yöllä alkoi jonkin verran tuulemaan ja nukkuminen oli aika epämukavaa! Vene pyöri ja keinui aamuyöllä ja koko seuraavan päivän.

Mökillä tapasimme suvun vanhempaa polvea ja iltapäivän kahvittelujen jälkeen olikin jo aika jatkaa matkaa.


Juhannuspäivä, lauantai 22.6.2019 - Rymättylä - Bastholm

Suuntasimme tuttavien veneseuran saareen Bastholmiin. Pääsimme Rymättylästä hyvää vauhtia myötätuulessa. 

Bastholmissa tapasimme kavereita ja oli mukavaa viettää sosiaalista elämää. Pienikokoisia koiria oli paikalla monta... Ritu, Vinski, Lily, Ferri, Manu... joten meidän Hertta-koiralla riitti puuhaa. Koirat juoksentelivat kaikki vapaana ja niillä tuntui olevan varsin mukavaa yhdessä. Erityisesti pikku-B on aivan innoissaan Bastholmin seurasaaressa, koska on paljon kavereita. Koko päivä kului SUP-lautaillessa, uidessa ja trampoliinilla.

Saaren kovin suppailija oli Ritu-koira. 














Vietimme Bastholmissa kaksi yötä... käväisimme sunnuntaina huoltotoimissa Airistolla (veden tankkausta) ja sen jälkeen palasimme vielä Bastholmiin yöksi.





Maanantai 24.6.2019 - Bastoholm - Kirjainen


Ajattelimme ensin mennä Pensariin, mutta siihen rantaan tuuli ikävästi. Leipä oli jo loppunut, joten päätimme suunnata Kirjaisiin kauppaan. Satama olikin erittäin mukava, laituri oli uusittu ja kaikki palvelut pelasivat mainiosti. 

Meillä tuli pieni septi-ongelma, kun septitankin tyhjennys hetkellisesti oli tukkeutunut. Tukos aiheutti hieman hikipisaroita ja tuskanhikeä, kun yritimme epätoivoisestsi tyhjentää septiä kelluvassa septikeskuksessa. Aivan tukossa, mitään ei tullut ulos. Toista tuntia siinä tappelimme ja mietimme erilaisia vaihtoehtoja - kaikki yhtä huonoja. Lopulta aivan yllättäen tukos avautui, kun tarpeeksi heiluttelimme kolmitiehanaa edestakaisin ja käytimm septi-imua. Jakossa olemme erittäin tarkkoja siitä, mitä sinne wc-pyttyyn laitetaan. Paperit kerätään erilliseen roskikseen, jotta vältytään tukoksilta!

Söimme hampurilaiset Kirjaisten Bystrand-ravintolassa. Oli oikein hyvää, suositukset. 













Tiistai 25.6.2019 - Kirjainen - Gullkrona

Olimme sopineet ystäviemme Westmanien kanssa, että tapaamme Gullkronassa! Tuuli oli kevyt ja matka lyhyt, joten posotimme koneella lyhyen matkan. Samaan laitutiin ilmestyi myös toinen tuttu vene, Lotte. 




Gullkorona on nostalginen ja aina yhtä kiva paikka! Kiinnityimme keskimmäiseen, isoon laituriin, jossa oli nyt sähköt. Olemme olleet täällä Gullkronassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, silloin kuin paikka suljettiin kävijöiltä. Gullkrona on aivan yhtä ihana, idyllinen, siisti ja kaunis kuin silloin aikaisemminkin! Ehdottomasti kannattaa vierailla. 

Kävelimme luontopolun / peikkopolun koko porukan voimin ja se oli todella kivaa. Bongasimme matkalla kaikki peikot. Pinoimme vastarannalla kiviä päällekkäin ja ihailimme näköaloja ja luontoa. Illalla Pati paistoi köyhiä ritareita koko porukalle. Illalla alkoi hieman sataa.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...