Toukokuu 2021
Pohjan kunnostus
Tänä keväänä tehtiin pohjalle perusteellinen puhdistus. Olimme lykänneet sitä vuodesta toiseen ja sutineet pohjaan aina vain uusia kerroksia myrkkymaalia. Saimme pohjan putsaukseen apumiehen, joka raaputti kaapimella kaikki vanhat maalikerrokset pois. Sen jälkeen laitettiin uusi primeri ja kolme kerrosta kovaa pohjamaalia. Vanha pohjamaali oli pehmeää - nyt siis vaihdettiin systeemiä, kovaan pohjamaaliin.
Pohja ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin hieno! Vesiraja on vedetty todella siististi ja pohja on erittäin sileä ja tasainen. Uusi kova pohjamaali on tummansininen.
Vanhin poikamme kävi kaverinsa kanssa puleeraamassa ja kiillottamassa kyljet vielä tip-top kuntoon.
Talvisatamassamme Paraisten venekeskuksessa Solsidanin laskupäivä oli helatorstai 13.5.2021.
Kevään PARAS päivä! Koko kausi on taas edessä ja kivat seikkailut voivat alkaa!
Vanhin poikamme on armeijassa koko vuoden, tammikuusta joulukuuhun, mutta hän pääsi lomallaan
mukaan auttamaan laskuhommissa. Laskupäivänä pestiin kansi, laitettiin purjeet paikoilleen ja sisätilat
pestiin ja puunattiin.
Poika teki kavereidensa kanssa kauden ensimmäisen retken Pensar Sydiin, helatorstaista perjantaihin.
Sää oli upea ja ilma aurinkoisen lämmin.
Retkellä havaittiin tyypillinen kevään ongelma: webasto ei käynnistynyt.
Patjojen värjäysprojekti
Kotona teimme toukokuussa sisustuksen freesauksen. Värjäsimme kaikki patjat ja sohvat, tai tarkemmin sanottuna niiden pääliset. Irroitimme kaikki pääliset ja ne värjättiin Dylon-pesukonevärillä (Navy blue). Yhteensä 8 purkkia väriä (Citymarketista hintaan 6,50€/kpl). Värjäysohjeet on tämän kirjoituksen lopussa. Värjäys oli todella helppoa ja kustannuksiakin tuli vain noin 50 euroa. Kaikki patjanpääliset olivat täysin ehjät ja ne kannatti ehdottomasti säilyttää. Patjojen uudelleen verhoilu on kallista puuhaa.
Haasteellista oli yhdistää oikea patja ja oikea päälinen. Päälisten taksisin pujottaminen meni paljon odotettua helpommin, vaikka pääliset ovat todella napakasti vaahtomuovisisuksen päällä.
Alla valmis lopputulos! Salongin ilme muuttui todella paljon. Vanhat patjanpääliset olivat erittäin haalistuneet ja kulahtaneet ja likaisetkin (niin kuin lapsiperheessä ja isolla porukalla yleensä on).
Ohjeet värjäämiseen on tämän postauksen lopussa.
Verhokiskoista osa oli löysiä ja verho saattoi helposti repsottaa, kun sitä siirteli. Tarkempi diagnoosi osoitti, että joistakin vanhoista muovi-nipsuista oli pieni "siipi" katkennut, ja sen vuoksi pidike ei pysynyt kunnolla kiskoilla. Uusia nipsuja tilattiin SVB:ltä Saksasta (www.svb24.com), eli Bavarian tehtaan verkkokaupasta, josta saa ihan KAIKKEA, mitä Bavariassa ikinä on.
SVB:n verkkokaupasta voi hankkia Bavariaan alkuperäisiä osia veneen mallin ja vuosiluvun mukaan.
Muutama vuosi sitten meiltä katosi talvella mystisesti sitlootan ohjaajan istuinkappale / sitlootan peräosa. Saimme hankittua SVB:ltä ihan samanlaisen, veneen tyypin ja vuosimallin mukaan.
Aurinkopaneeli
Tänä keväänä veneelle asenneetaan myös aurinkopaneeli, sekä uusitaan kattovalaisimet.
Aurinkopaneelista tulee oma juttunsa, kunhan sähkömies saadaan paikalle.
Ohjeet patjanpäälisten värjäykseen:
Dylon-pesukoneväri, väri "navy blue".
1.
Laita pesukoneeseen vain pari päälistä kerrallaan, jotta väri tulee mahdollisimman tummaksi ja tasaiseksi. Jos koneessa on liikaa tekstiiliä, niin värjäystulos jää vaaleammaksi. Minä laitoin koneeseen vain pari päälistä kerrallaan.
Pese pääliset 40 asteessa normaalin pesuaineen kanssa, jotta ne ovat puhtaat. Likaisiin päälisiin väri voi tarttua huonommin. Itse käytin lyhyttä pesuohjelmaa, joka kestää tunnin.
2.
Nyt pääliset ovat puhtaat ja kosteat. Laita ne taas uudelleen koneeseen (vain kaksi kerrallaan), ja laita mukaan väripallo. Ota väripallosta kaikki muovit ja pieni kansi pois, ennen kuin laitat sen koneeseen. Laita se siihen tekstiilien päälle rumpuun.
Pese värjäyspesu 40 asteessa. Itse käytin taas lyhyttä pesuohjelmaa, joka kestää tunnin.
3.
Tämän jälkeen laita pääliset vielä kerran pesuun, mukaan normaalia pesuainetta, 40 astetta ja itse käytin jälleen tunnin mittaista pesuohjelmaa. Näin ylimääräinen väri pestään vielä tekstiilistä pois ja väriä ei lähde päälisistä irti.
Valmista tuli! Sitten vaan pääliset kuivumaan ja takaisin vaahtokumien päälle.
Koska minulla oli 8 väripalloa ja jokainen setti pestiin 3 kertaa, minulla projekti vaati 8 x 3, eli 24 kertaa pesukoneen ohjelman läpi.
Värjäyksen jälkeen pesukoneen luukun tiivisteet ovat myöskin värjäytyneet. Itse pyyhin tiivisteitä pesuaineella ja yritin saada ne mahdollisimman puhtaiksi. Aluksi ei kannata pestä vaaleita vaatteita, vaan mustia ja tummia - varmuuden vuoksi, ettei tule yllätyksenä siniviiruista pyykkiä. Itse pesin viitisen koneellista mustaa tai sinistä vaatetta ennen kuin uskalsin taas laittaa valkoisia paitoja pesukoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti