21.7.2015

Eckerö - Ruotsissa Arholma - Furusund - Vaxholm

Sunnuntai 12.7.2015 - Eckerö - Ruotsin puolella Arholma (matkapäivä 24)

Eckerön kahvilasta aamusämpylät mukaan ja nopsasti matkaan, kohti Ruotsin puolta!
Olimme jo illalla sopineet s/y Elixirin miehistön kanssa, että lähdemme ylittämään
Ahvenanmerta yhtämatkaa. Me otimme pienen etumatkan lähdössä, mutta kaveri pääsi
silti spinnullaan perille ennen meitä :)

Eckerö - Arholma (Ruotsin puolella), matka kesti 5 tuntia. Koko matkan oli myötätuulta
noin 8 - 10 m/s. Vauhtimme oli noin 5,5, - 6,5 solmua.
Kuljimme eteenpäin kuin juna automaattiohjauksessa, yksi ja sama kurssi koko viiden
tunnin matkan, purjeita ei juurikaan säädetty, tuuli pysyi samassa asennossa, samoin purjeet
leveässä virsikirjassa.

Meillä on oma loistava  "myötätuuliviritys" - eli laitamme spinnupuomilla etupurjeen
leveälle virsikirjalle. Se pysyy siinä erinomaisesti täydessä takatuulessa ja saamme veneen
hyvään vauhtiin. Valitettavasti ihan loppumatkasta tuli samanaikaisesti tuulenpuuska sekä iso aalto
ja spinnupuomin pidike napsahti poikki. Eli se lysti loppui siihen. Luultavasti puomia ei saa
korjattua.


Meidän "myötätuuliviritys" eli leveä virsikirja, spinnupuomilla tuettuna.
Kunnes spinnupuomi hajosi...

Matkalla ajanvietettä iPadista.

Matka etenee rennosti :)
Totuus: noin minuutti tämän leppoisan hymyn jälkeen spinnupuomi rämähti kovalla
 pamauksella alas tuulenpuuskassa ja sen päätykoukku katkesi - aiheutti lähes "sydänkohtauksen",
vaikka mitään vaaratilannetta ei ollutkaan. Tuulen voima on kova!

Kun tuli aika ottaa purjeet pois, huomasimme että etupurjeen Furlex-rullalaite oli mennyt
jotenkin sekaisin. Benjamin "tunnusti", että hän oli päästänyt etupurjeen liian rajusti auki,
se täytyy avata rauhallisesti ja päästää narua vähän kerrallaan, jotta Furlex ei mene sekaisin.
Koko etupurje täytyi ottaa alas. Rullalaitetta päätettiin tutkia tarkemmin illalla toivoen,
että se saadaan korjattua.

Arholmassa oli tilaa, mutta ranta täyttyi aika nopeasti viimeistä paikkaa myöten. Tosi paljon
veneitä oli myös ankkurissa suojaisassa lahdessa. Idyllinen, kiva paikka!
Arholma on ensimmäinen lähin paikka, kun ylittää Ahvenanmeren Ruotsin puolelle - joko
lähtöpaikkana Eckerö tai Maarianhamina.

Teimme kävelyn saaren toiselle puolelle, jossa oli toinen ranta ja kauppa.
Illalla Bastian löysi rannalta kala-kavereita ja myös Bettina innoistui kalastamaan
pilkillä ja haavilla. Maarianhaminasta ostetut pahanhajuiset tekomadot toimivat hyvin!


Kävelyretki Arholmassa.




Etupurjeen rullalaitteen korjaus alkamassa.


Etupurjeen Furlex-rullalaite saatiin onneksi korjattua ja etupurje nostettiin takaisin paikoilleen.
Köysi oli mennyt sekaisin - sitä ei saa päästää purjetta avattaessa liian nopeasti auki.

Arholma tuli ihan täyteen ja lahdessa oli toistakymmentä venettä myös ankkurissa.

Arholmissa ei ole sähköä laiturilla, eikä pesumahdollisuuksia.


Maanantai 13.7.2015 - Arholm - Furusund (matkapäivä 25)

Tuuli oli olematon ja koko matka Furusundiin ajettiin koneella, noin 2 tuntia 45 min.
Aurinkoinen ja kaunis päivä - ajoittain jopa lämmintä. Lämpöasteet kipusivat jopa
sen verran ylös, että Maarit puki hetkeksi (noin 15 min. ajaksi) hellemekon päälle.
Tosin sitten tuli taas kylmä...


Saapuminen Furusundiin, jeee!

Kokonaisuutena täytyy sanoa tästä lomasta, että yli puolivälin ollaan jo menty, eikä
hellepäiviä ole vielä näkynyt. Auringonpaisteesta huolimatta ilma on ollut jatkuvasti
todella kylmä.

Kiinnityimme Furusundissa aallonmurtajan sisäpuolelle, saimme hyvän reunapaikan.
Kun saavuimme puolen päivän aikaan, olimme ensimmäinen vene tyhjässä satamassa.
Iltaan mennessä satama täyttyi viimeistä paikkaa myöten täyteen.

Koska satamassa ei ollut vielä juurikaan muita veneitä, lapset päättivät toteuttaa tämän kesän
uimatoiveen, eli roikkua puomista ja pudottautua siitä veteen.







Furusundissa kannattaa yrittää päästä laiturin sisäpuolelle, koska isojen laivojen väylä menee
ihan sataman ohi. Ajattelimme ensin, että ohi kulkisi vain pari-kolme ruotsinlaivaa,
mutta ohi kulki aikamoinen trafiikki - useita erimaalaisia jättikokoisia risteilylaivoja.


Suuria ohikulkijoita Furusundin väylällä.



Pakollinen ("äiti käski") poseeraus Furusundissa.

Iltapäivän ajanvietettä kannalla - purjevenepiirrokset.
Tässä juuri työn alla on Dufour-vene, jossa uudenaikainen tylppä keula.

Furusundissa oli hyvät suihkut ja nais-mies yhteissauna. Laiturissa oli myös sähköt.
Ihan hyvä pysähdyspaikka.


Furusundissa oli hienokuntoisia perinneveneitä.


Tiistai 14.7.2015 - Furusund - Vaxholm (matkapäivä 26)

Lähtö Furusundista klo 9.15 aamulla, perillä Vaxholmissa reilut 4 tuntia myöhemmin.
Tuuli oli lähes olematon, noin 2-3 m/s, joten ajoimme koko neljän tunnin matkan
koneella. Reitti oli lähes suoraa väylää pitkin Vaxholmiin saakka.



Ostimme Maarianhaminasta "maailman parhaan" satamakirjan, Hamnguiden 8. (Kirjoja on
saatavana koko sarja laajalta alueelta, tämä osa 8 esittelee Tukholman lähialueen saaristoa).
Kirjassa on esitelty erinomaisesti alueen vierasvenesatamat ja valtava määrä luonnonsatamia
kiinnittymispaikkoineen. Kirjassa on tosi hyvät helikopterikuvat ja lähestymiskartat ohjeineen,
joiden avulla on helppoa mennä mihin tahansa satamaan.



Tyyntä matkalla Furusundista Vaxholmiin.
Taustalla olevat pienet kilpapurjeveneet eivät liikkuneet milliäkään mihinkään suuntaan :)




Saapuminen Vaxholmiin.

Aurinko paistoi, meri oli matkalla peilityyni ja ajelu koneella oli leppoisaa. Matkalla
löysimme Bastianin jalasta kesän ensimmäisen punkin. Harmillista, että sitä ei huomattu aikaisemmin, punkki on ollut jalassa kiinni luultavasti Arholmasta saakka, jossa viimeksi
pyörimme metsässä. Tämä kyseinen punkki oli todella minimaalisen pieni, pienempi kuin
0,5 mm ja väriltään ruskea. Erittäin vaikea havaita iholla! Punkin ympärillä iho hieman punersi
ja Bastian huomasi sen itse, koska se "nipisti" häntä. Saimme nypättyä punkin pois ja alue
desinfioitiin. Nyt tarkkaillaan, että siihen ei ilmesty enempää punotusta. Muuten se on
lääkärireissu Tukholmassa.

Vaxholmissa kiinnityimme ensimmäistä kertaa vedenalaisiin "mooring köysiin". Homma
toimi ihan helposti. Jos tuulee kovin, köysi on napattava aika nopeasti, ettei vene ajaudu
laituriin. Meillä tällä kertaa ei tuullut juurikaan ja menimme toisen veneen viereen, joka
helpotti asiaa. 

Vaxholmiin kiinnityimme aallonmurtajan sisäpuolelle. Paikka muistuttaa Maarianhaminaa,
rannalla kova kuhina, samantyyppinen pieni kaupunki, kävelykatu ja pikkukauppoja.
Paljon veneliikennettä joka suuntaan.

Saavuttuamme menimme heti syömään rannan ravintolaan, pizzaa, fish & chipsiä ja hampurilais-
ateriaa. Kävimme kävelykadun kaupoissa ja teimme ruoka-ostoksia. Päivä oli aurinkoinen.
Maarit puki jälleen (toiveikkaana) kesämekon päälle noin tunniksi - ja sitten taas viileni ja
alkoi raju sadekuuro. Kesämekko kaappiin ja villasukat esiin. Kylmää on.

Illalla tutkimme Tukholman karttaa ja suunnittelimme tulevia päiviä.


Vaxholmissa syötiin mansikoita ja muita herkkuja.
Viimeinen päivä 5-vuotiaana... huomiset synttärit vähän jännittää :)

Bettina ruokki joutsenia, jotka olivat kesyjä.


Illalla sadekuuro Vaxholmisssa - päivällä ilma oli helteinen.

Illaksi ilma taas selkeni - aktiivinen pieni Vaxholm, joka kuhisi porukkaa.

Vaxholmista matka jatkuu heti keskiviikko-aamulla kohti Tukholmaa - toivotaan että paikka
löytyisi Wasahamnista. Ennen lähtöä aamulla onnitellaan vielä aluksen synttärisankaria, joka
täyttää 6 vuotta! Syntymäpäivävastaanotto on Tukholmassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...