29.7.2014

Sottunga - Houtskär Näsby

Ma 21.7.2014, Sottunga - Houtskär Näsby (matkapäivä 32)

Aamulla kahdeksan aikaan kaksi yhteysalusta kolistelevat naapurilaiturissa. 
Lähtö Sottungasta aamulla kello 9.30, perillä Houtskärin Näsbyssä kello 16.30
(matka-aika 7 tuntia).

Aikainen aamu Sottungassa - "apuaaa, se haukkaa meidät..."

Sottungassa oli aurinkoinen ja kaunis aamu. Harmillista, että emme ehtineet yhtään tutustumaan paikkaan, sillä meidän täytyy kiirehtiä eteenpäin.
Maarit ja lapset eivät poistuneet veneestä ollenkaan Sottungassa. Bastian nukkui, kun saavuimme yöllä ja hän nukkui edelleen aamulla kun lähdimme. Herättyään hän vain ihmetteli missä me taas olimmekaan...

Jungfruskärin ohitus.
Kihdin ylitys sujui kevyessä tuulessa.
Purjehtimalla ei matka edennyt kovin
sujuvasti, joten osan matkaa puksutimme
koneella.

Kihdin ylityksestä voisi mainita suuret
sinilevälautat, joita matkalla näimme.
Esimerkiksi kauniin Jungfruskärin
ympärillä sinilevää kellui suurina lauttoina.







Jungfruskärin ympärillä oli paljon sinilevää.

Matkalla oli todella vaihteleva sää! Ensin oli pistävän, tukahduttavan kuuma helle ja
aurinko paistoi niin, että alkoi olla jo ihan pyörryttävä olo. Ei tuullut yhtään, noin 1 - 2 m/s (etenimme siis koneella).
Nopeasti taivaalle tulivat tummat pilvet ja ajoimme suoraan ukkospuuskaan.
Alkoi kova rankkasade (kesto noin 20-30 min) ja ukkonen. Seuraavassa hetkessä nousi
kova tuuli noin 15 m/s
. Tuuli nousi todellakin muutamassa minuutissa 1 - 2 m/s lähtötilanteesta,
jopa 15 m/s puuskaksi.

Vajaan tunnin ajoimme ukkosessa ja tuulenpuuskissa, sen jälkeen näimme pilven rajan,
jossa sade loppui kuin seinään. Aurinko alkoi paistamaan taas siniseltä taivaalta ja oli
helteinen ihana ilma, kun lähestyimme Houtskärin Näsbyä.

Näin saimme tunnissa kokea säätilojen ääripäät - auringosta ukkosmyrskyyn ja takaisin aurinkoon.

Keskellä ukkospuuskaa ja rankkasadetta.

Näsbyn laituriin peruutettiin.

Houtskär Näsby - kalastusta laiturilla.

Kesän innokkain uimahyppy!

Kiinnityimme peruuttamalla Näsbyn laituriin, koska oli tyyntä ja sopivasti tilaa.

Nälkäinen porukka ryntäsi ravintolaan - kanakori ja ranskalaiset perunat maistuivat taivaallisilta.
Ja dippimajoneesi! Nam! Sen jälkeen kauppaan ostamaan perustarvikkeita - leipää, maitoa, margariinia, jugurttia jne.

Upea aurinkoinen, helteinen ilta Näsbyssä! Kaikki lapset uivat innokkaasti ja
soutelivat kumiveneellä.

Lapset olivat ansiotyössä:
Benjamin sai naapuriveneestä toimeksiannon pohjanpesusta (vesiraja tiskiharjalla)
ja tienasi 5 euroa. Bettina taas tienasi suklaalevyn, kun auttoi uimalla erästä venettä
poijuköyden siirrossa. Ja vielä Bastiankin ansaitsi Kismet-patukan, kun hän kävi
kumijollalla siirtämässä erään veneen poijuhakaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...