Tiistai 29.6.2021 | Örö - Hanko Itäsatama (matkapäivä #5)
Lähdimme Öröstä kello 12.25 kohti Hankoa. Perillä
Hangossa klo 18.00. Pääsimme purjehtimaan koko matkan,
alussa tuuli oli heikkoa, mutta Hankoa kohti se vihdoin
voimistui ja vauhtikin parani. Hangossa oli hyvin tilaa
ja saimme hyvän paikan laiturista. Nälkäisinä hyökkäsimme
rantaravintolaan syömään.
Kiertelimme ympäri kaupunkia ja tutkimme putiikkeja.
Pikku-B pääsi vihdoin tasaiselle maalle skeittamaan ja
pomppimaan puistossa "kuminauha-trampoliiniin".
Keskiviikkona (matkapäivä #6) vietimme Hangossa
laituripäivän, eli joutilasta "ei tehdä mitään -aikaa".
Molemmilla miehistön aikuisilla (yrittäjiä molemmat)
on etätöitä mukana, joita yritettiin saada valmiiksi vielä
kesäloman alkajaisiksi. Otettiin siis rennosti, ja kelluteltiin
ihan rauhassa. Ei ole kiire mihinkään, koska meillä on
kuusi viikkoa aikaa...
Hangon jäätelökioskissa on kuulemma "Suomen suurimmat
jäätelöannokset" - se legenda piti todellakin paikkansa!
Maarit vuokrasi pienen hauskannäköisen sähkömopon ja sen
kanssa suhattiin ympäri Hankoa, mm. apteekissa ja kaupassa.
Hangon Itäsataman koirantalutus-maisemat olivat ihan kauniit.
Torstai 1.7.2021 | Hanko-Tammisaari (matkapäivä #7)
Olimme seuranneet tarkasti tuuliennusteita, koska meidän
tavoitteena oli päästä loman aluksi Helsinkiin. Tuuliennusteet
näyttivät jatkuvasti ja tulevinakin päivinä itätuulta - siis täysin
vastaista meille. Olimme jo vähän luovuttaneet,
"emme tule pääsemään tällä tuulella Helsinkiin".
Suunnittelimme vaihtoehtoista myötätuuli-reittiä kohti
Ahvenanmaata. Päätimme kuitenkin vielä kerran rykäistä
itään päin ja lähdemme vastatuulesta huolimatta
Tammisaareen, koska erityisesti Patrik haluaisi sinne päästä.
Lähdimme siis jatkamaan matkaa Hangosta kohti Tammisaarta
kello 11.55. Kevyttä vastatuulta, joten puksutimme koneella
eteenpäin kohteeseen 4 tuntia. Matkalla taas manasimme,
että nyt kyllä täytyy vaihtaa suuntaa... Joka tapauksessa
saavuimme Tammisaareen kello 16.00. Laiturissa oli hyvin
tilaa ja peruutimme siihen tyylikkäästi.
Matkalla pongasimme mm. tämän hienon purjelaivan.
Ilma oli edelleen helteinen ja vastatuuli heikkoa.
Matkalla oli siis aikaa poseerata ja räpsiä kuvia :)
Olimme tyytyväisiä, että epäröinnin jälkeen kuitenkin tulimme
Tammisaareen! Paikka oli todella sympaattinen ja kiva.
Pienellä alueella on kivaa tekemistä, rannan tuntumasta löytyi
mm. yksi hienoimpia lasten leikkipuistoja, joita olen nähnyt.
Lisäksi kiva hiekkaranta, maauimala ja vanhan kaupungin
kauniit kävelylenkit. Keskustassa oli kivoja putiikkeja.
Patrik tutustui tietyisti Tammisaaren ruokatarjontaan.
Ehdoton kohde oli pizzeria YLP! joka on Michelin tason
keittiömestarin Nick Victorzon ja veljensä Peikin vuonna
2019 perustama. Ravintola käyttää raaka-aineina paikallisia
herkkuja ja pyrkii minimoimaan hävikkiä. Ravintola oli
jatkuvasti niin suosittu, että siellä oli jono oven takana
jo ennen sen avautumista. Jos ruoka-asiat kiinnostaa,
niin silloin malttaa jonottaa. Maarit ei jonottanut.
Patrik söi YLP! -pizzeriassa, alkupalana kauden kasviksia.
Pizza oli "Chef´s Freestyle pizza", eli täytteenä Peltola Blue
-sinihomejuustoa, raparperiä, retiisejä, siemeniä.
Viihdyimme niin hyvin, että vietimme peräti kaksi laituripäivää
Tammisaaressa (perjantai - lauantai). Patrik tapasi
Tammisaaressa asuvaa serkkuaan, ja sattumalta törmäsimme
muihinkin kavereihin. Laituripäivät lepäsimme - ehkä kevään
kiireinen työputki nukuttiin nyt pois. Makasimme vain kannella
ja olimme tekemättä mitään - paitsi tietysti pientä aktiviteettia
lapselle, eli loputonta uintia. Pojalle kasvaa kohta evät ja suomut.
Tammisaari oli mukava paikka - se on meidän mielestä jopa
kivampi kuin Hanko.
Patin venekeittiössä #venekokkaus
Tammisaaressa Solsidanissa syötiin sekä omassa veneessä,
että paikallisissa ravintoloissa. Solsidanin ruokalistalla oli
saapumispäivän iltana lohta ja uusia perunoita - se toimii aina!
Lounaaksi kokki (eli Patrik) valmisti salaattitarjottimen:
grillattua kanaa, marinoituja katkarapuja, avokadoa, fetajuustoa.
Sunnuntai 4.7.2021 | Tammisaari - Sommaröstrand (matkapäivä #10)
Lähtö Tammisaaresta kello 13.00 ja perillä
Sommaröstrandissa klo 14.30.
Ei tuullut ollenkaan, eli ajoimme koneella.
Lähellä Tammisaarta oleva pieni kohde, jossa emme ole
koskaan aikaisemmin ollut. Paikan kokokohta oli
Lilla Skärgårdsbageriet -leipomo! Maarit oli heti ostoksilla,
ja herkuttelimme parilla erilaisella kakulla.
Erikoismaininnan ja viisi tähteä tämä satama sai uusista
ja siisteistä suihkutiloista.
Sommaröstrandissa oli erinomaiset mahdollisuudet ajella
kumiveneellä. Paikka oli pieni ja suojainen, jossa oli
mielenkiintoisia saarenlahtia ja pohjukoita.
Olemme Pikku-B:n kanssa ottaneet päivittäin erän
Blokus-peliä. Ja huomatkaa JÄÄPALAT meidän lasissa!
Jääpalakone on ollut tämän kesän paras hankinta!
Koko loma on ollut hellettä ja jääpalat ovat viilentäneet
ihanasti vishyä ja colaa, jota olemme juoneet aika paljon... :D
Kesäpoika on iloinen, kun saa koko ajan uida!
No kääntyykö se tuuli, jotta pääsemme Helsinkiin?
Jatkuuko matka itään vai takaisin länteen?
Se selviää seuraavassa postauksessa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti