16.7.2021

Lomapostaus 5/2021: Vallisaari - Bågaskär

Keskiviikko 14.7.2021 - Vallisaari - Bågaskär (matkapäivä #20)

Harvinainen aamu, kun kello oli soimassa
yhdeksältä, jotta pääsemme matkaan ajoissa.
Lähtö Vallisaaresta kello 10.15 - perillä
Bågaskärissä
kello 17.30.

Saimme tämän mainion vinkin Bavaria-
moottoriveneilijältä Hki Lauttasaaressa,
kun olimme huoltoasemmalla tankkaamassa.
Hän vinkkasi, että Bågaskär on kiva paikka,
johon saa kiinnittyä. Emme olisi tätä paikkaa
muuten tienneetkään.

Bågaskär on tuttu kohde merisäätiedotuksesta,
jota lapsena aina kuunneltiin isän kanssa
radiosta.

Jätimme hyvästit Helsingille ja kaupunkilomalle.
Suomenlinna ja Kustaanmiekka olivat ylväitä ja
upeita paikkoja myös mereltä käsin katsottuna.










Matka Bågaskäriin oli vähätuulinen. Pariin otteeseen
pääsimme etenemään purjeilla, mutta jouduimme
pitkälti ajamaan koneella. Jossain kohtaa meri oli
aivan epätodellisen tyyni. Ei erottanut mistä taivas
loppuu ja meri alkaa!




Matkalla järjestimme pienimmälle miehistön
jäsenelle aktiviteettia ja uitimme häntä perätasolla.
"Jos haluaa saada isoja kaloja, myös syötti täytyy
olla iso".






Bågaskär osoittautui erittäin kivaksi paikaksi.
Satama oli suojainen ja laiturit + poijut erinomaisia.
Sähköäkin oli saatavana, se oli kuulemma saatu
laiturille vuonna 2020. Saapumisiltana laiturissa oli
noin 5-6 venettä ja lapsia oli valtava määrä,
joku oli laskenut että peräti 28 kpl! Rannassa kävi kova
vilinä ja vilske. Myös pikku-B tutustui pariin ikäiseensä
poikaan ja erityisen hyvin lopulta sitten synkkasi
amerikkalaisen pojan kanssa, joka oli serkkujensa
veneessä retkellä.

Paikka on siis vapaaehtoisen meripelastuksen
valtakunnallinen koulutuskeskus. Kesäaikaan
laituriin saa vapaasti kiinnittyä myös vierasveneet.












Torstai 15.7.2021 - koko päivän Bågaskärissä (matkapäivä #21)


Pikku-B:n synttäripäivä, mies täyttää 12-vuotta!
Syntymässä hän kävi TYKS:issä, mutta
sen jälkeen jokainen synttäri on vietetty veneellä.
Ensimmäiset vuodet Troolari Havannalla ja
kahdeksan synttäriä on vietetty s/y Solsidanilla,
jossain päin saaristomerta.
Lahjat ojennettiin laulun kera aamulla,
ja kakku valmistettiin illansuussa, tietysti
asiankuuluvien kynttilöiden kera.

Päivää vietettiin aktiivisten vesiurheilulajien parissa.
Suppilautaa vedettiin kumiveneen perässä,
sukellettiin ja snorklattiin, uitiin ja hypittiin
laiturilta ja takakannelta mereen ja ajeltiin
perämoottorilla.





Kävelimme saaren ympäri ja paikka on tosi kaunis.




Bågaskärissä oli pieni museokin, joka oli kivasti
toteutettu ja siellä sai vapaasti vierailla.




Hylkeen nahasta tehty matkalaukku!
Oli aika hieno - voi vain kuvitella mitä kaikkea
elämää tuo laukku on nähnytkään.





Illalla laituriin kiinnittyi s/y Belmont, ja jutustelimme
kapteenin kanssa. Kävimme tietysti myös tutustumassa
alukseen - onhan tuo Swan 51 aika massiivinen!


Bågaskär oli erittäin kiva paikka, ja olimme
iloisia, että pysähdyimme siihen viettämään
kivaa synttäri-laituripäivää!

Muistakaa kaikki liittyä vapaaehtoisen
meripelastuksen jäseneksi ja maksakaa
TROSSI-maksu myös :D
Ja ladatkaa puhelimeen Trossi-appi,
josta voi olla hädän hetkellä hyötyä.
Trossi-appi mm. kertoo sijaintikoordinaatit,
jos joudut soittamaan hätäpuhelun.

https://meripelastus.fi/trossi/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lomapostaus 10/2021 - Katanpää - Lootholma - Hakkenpää - Markeluoto Rymättylä - Turku Kotisatama

Sunnuntai 1.8.2021 - Katanpää - Lootholma (matkapäivä #38) Viisi ja puoli viikkoa siitä, kun lähdimme matkaan juhannuksena. Muutama päivä re...