11.7.2019

Ruotsi: Vaxholm - Tukholma

Maanantai 8.7.2019, Vaxholm - Tukholma Wasahamn

Vaxholmista lähdimme puolenpäivän aikaan kohti Tukholmaa. Ihailimme matkalla ruotsalaisten rantarakentamista! Rannat ovat täynnä upeita, idyllisiä, viihtyisiä taloja, huvimajoja, laituritaloja jne. Täällä rakennetaan rantaan saakka ja talot ovat näkyvissä. Suomalainen taas rakentaa mökkinsä piiloon metsään ja puiden taakse, ettei kukaan näe sitä. Siinä on se ero. Rantoja on tosi kiva katsella, kun ajellaan ohi.












Matkalla suunnittelimme, että voisimme jäädä yhdeksi yöksi Fjäderholmarnalle, joka on pieni saari ihan Tukholman edessä. Paikkaan tuuli kuitenkin sen verran ikävästi, että hetken ihmeteltyämme tilannetta, päätimme kuitenkin jatkaa matkaa Wasahamniin.

Wasahamn oli klo 15 aivan tupaten täynnä! Satama-altaassa päivysti useita venitä ja kärkkyi paikkaa, mutta kukaan ei näyttänyt minkäänlaisia lähdön aikeita. Dockspot-paikkoja näytti kuitenkin olevan ykkäslaiturissa pari kolme tyhjillään... Pati soitti satamakonttoriin ja aivan ihmeen kaupalla me saimme luvan jäädä yhteen Dockspot paikkaan, jonka varaaja ei ollutkaan enää tulossa. Ihan ihmeellinen tuuri, koska tulojoita oli ihan jonona!


Hertta-koira majailee mielellään omassa kassissaan matkan aikana sitlootassa. Kassissa on turvallista ja lämmintä.


Saapuminen Tukholmaan - liikenne on todella vilkasta, erilaisia veneitä menee joka suuntaan jatkuvana virtana!


Joka kerta kuvaan tämän saman kirahvi-nosturin, koska se on kiva :)


Wasahamnet on aivan huvipuisto Grönalundin vieressä.








Saimme siis erinomaisen paikan ykköslaiturista. Lähdimme illaksi pyörimään kaupungille. Maarit osti valkoisen sadetakin ja tietysti kookospalloja!


Hertta-koira on joutunut erityiseen tarkkailuun, koska hänestä on tullut varas! Leivän päältä katoavat juustot ja kalkkunat, jos vain silmä hetkeksikään vältää. Valitettavasti varkaudet päättyvät aina ripulijuhliin, joten Hertan liikkeitä pidetään silmällä :)


Iltaisin meidän uudet bimini-valot ovat kivat!



Tiistai 9.7. - Torstai 11.7.2019, Tukholma Wasahamn

Aamulla kyttäsimme uutta paikkaa, koska Dockspot paikasta piti siirtyä pois. Vaihdoimme vastapäiseen laituriin. Päivän vietimme taas kaupungilla. 






Testissä uusi selfie-keppi (joka on teinien mielestä nolointa mitä vaan voi olla). Mutta ei se mitään.






Isot lapset tulivat Viking Linella klo 18.50 laivarantaan, josta he ajoivat taksilla Wasahamniin. Iltaa istuttiin yhdessä sitlootassa ja katseltiin muiden veneiden touhuja. Kivaa, kun saatiin koko miehistö veneelle viikoksi ja vahvistettuna vielä tyttö-B:n kaverilla.

Maarit pesi pyykkiä kolme koneellista. Wasahamnissa on erinomaiset pyykkäysmahdollisuudet. Kolme pesukonetta ja jättikokoinen kuivausrumpu. Lisäksi kuivaustelineitä, joita ei ole juurikaan missään muussa satamassa. Pesukoneen käyttö on maksutonta.


Lapset saapuivat laivalla. Ikävä oli jo ollut kova (äidillä), ja nyt tuntuu hyvältä, kun koko porukka on taas koossa.









Keskiviikkona vietimme taas koko päivän kaupungilla. Teinitytöt suuntasivat ostoksille kahdestaan, sähköpotkulaudoilla. Maarit ja molemmat pojat menivät kaupungille omia reittejään. Patilla oli ”kauppa-/keskustakiintiö” tullut jo täyteen ja hän suuntasi tutkimaan Tukholman Södermalmin aluetta, josta löytyikin kivoja paikkoja. Illalla pelasimme yhdessä korttia. 











Torstaina 11.7. matka jatkuu seuraavaan kohteeseen, eli ihan pienen matkan päähän Gustafsbergiin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...